maanantai 16. marraskuuta 2015

Pimeyttä ja syksyistä tunnelmaa




Kyllä tuntuu ihan hirvittävän pimeältä tämä marraskuu. Ihanaa on kun saa ulkona ja sisällä polttaa valtavasti kynttilöitä ja luoda niillä tunnelmaa,  mutta illat työpäivän jälkeen ovat käyneet todella lyhyiksi. Tekisi hirmuisesti mieli vaellella metsässä ja sisustaa ulkona, mutta se vaan ei tunnu niin kivalta otsalampun valossa. Onneksi on viikonloppuja , jolloin saa puuhata ulkona.
Eilen kävin ihastelemassa naapurin Kristiinan ihanaa pihaa. Hän oli tehnyt ja koristanut kaiken kauniiksi havuilla, sammaleilla ja muilla  metsän ihanilla sisustustavaroilla. Myönnän kuuluvani hänen ihailijoihin. Mielikuvitus, sisustussilmä ja kädentaidot aivan omaa luokkaansa. Harmi vaan, ettei ollut kameraa mukana. Täytyy varmaan piipahtaa uudestaan kameran kanssa. Tässä kuitenkin muutamia kuvia pihasta. Muusta tuunauksesta ulkona, syksyn ajalta.


Petunia myös mukana pihahommissa.


Jos perhe saisi päätää, tämä systeemi olisi jo kaatopaikalla.



Ovikranssi sianpuolukasta.