tiistai 21. kesäkuuta 2016

3 päivää aurinkoisessa Puolassa


Kesän alkuun varasin matkan Gdanskiin , hetken mielijohteestä. Selailin netissä lentoja ja silmiini osui lento Gdanskiin 9.90e per suunta. Halvalla siis reissuun lähdettiin naapurin kanssa. Hotelliksi valitsimme Dom Myzyka, musiikki akatemian naapurissa.


Lento sujui hyvin ja kone oli siisti. Näppärästi päästiin paikallisella bussilla keskustaan. Kaupunki on todella kaunis ja viihtyisä. Kävellen kaupungissa pärjäsi oikein hyvin. Ruuat ja juomat olivat todella hyviä ja halpoja.  Ainoa kurjapuoli siellä on kerjääjät, joilla on pieniä sylivauvoja mukanaan.





Kävimme yhtenä päivänä Sopotissa. Menimme aamulla vesibussin kyydissä sinne. Matka tosin pääasiassa kulki valtavan telakka-alueen läpi, joten ei niin kauhean tunnelmallinen matka. Sai kyllä hyvän kuvan sataman laajuudesta. Vesibussi saapui Sopotin kuuluisan laiturin kylkeen. Nautimme laiturilla lounaat ja tietysti myös kylmät juomat. Tunnelma oli kuin Ranskan rivieralla. Aurinko paistoi ja lämpöä oli varmaan lähemmäs 30 astetta. Meille kävi myös tuuri päädyimme laiturille samaan aikaan Hollannnin jalkapallomaajoukkueen kanssa. Kannattajia olimme nähneet jo Gdanskissa. Meille selvisi, että siellä pelattiin illalla Puola- Hollanti ottelu, myös Puolan kannattajia oli paljon liikenteessä. Sai sen kuvan, että Puolassa jalkapallo on suuressa suosiossa. Kaupassakin kaikki oli jalkapallo aiheista, johtunee varmaan osaksi silloin lähestyvistä EM kilpailuista. Kävimme myös kahlailemassa rannalla, kun harmiksemme emme ottaneet uikkareita mukaan. Uskomattoman ihana paikka tuo Sopot. Ensi kerralla voisi osan lomaa viettää täällä. Sieltä palasimme junalla takaisin ja matkalla jäimme pois Galleria  ostoskeskuksen luona. Se oli iso ja hieno. Paljon eri liikkeitä.









Taisimme osua oikeaan luokkaretki aikaan. Koululuokkia oli liikkeellä aivan käsittämätön määrä. Tuntui, kun kaikki koulut olisivat tulleet tänne. Koululaisten riemua oli hauska seurata.























Reissun ihanin anti oli joka iltainen musiikkiopiskelijoiden konsertti holvikaaren alla. Olisin voinut  kuunnella sitä päivät pitkät. Aivan ihana. Musiikista saimme nauttia, myös aina palatessamme hotellille, kun musiikki akatemia harjoitteli ikkunat auki.


Tänne palaan vielä uudestaan, toivottavasti jo kesän lopulla.