sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Niin pienestä se into voi syntyä.

Olen odottanut sisustuskipinän syttymistä jo pitemmän aikaa, mutta mitään ei ole tapahtunut. Viime viikonloppu oli pitkästä aikaa vapaa, eikä siinnä ollut mitään ohjelmaa. Lähdin heti aamusta ennen kahdeksaa Penan kanssa lenkille ja ihanaa miten mieltä piristi tuo ihana pakkasaamu. Koko tienoo oli koristeltu ihanalla huurteella ja niin jouluinen fiilis saapui myös meikäläisen mieliin. Lenkin tehtyäni keräsin metsästä muutaman pienen havun oksan laitettavaksi maljakkoihin kellon alle.

Katselin ympärilleni kotona ja oli pakko ruveta reeraamaan taloa uuteen uskoon. Siitä seh sitten lähti hetken päästä talo oli jo hyrskyn myrskyn ja kalusteet ympäriinsä taloa. Olohuoneeseen sain ruinauksen jälkeen perustaa maalauspisteen. Onneksi Virtanen pysyi suurimman osan ajasta pihalla kesäkeittiön rakennuspuuhissa. Ainoastaan meidän talon neidit antoivat taas tosi kannustavaa kommenttia hommistani. Vanhempi sai niin tarpeekseen sekamelskasta, että lähti parempiin oloihin iltaansa viettämään, terveisiä vaan Terhille! Koko päivä siihen kului ja puoli kahteentoista illalla jaksoin urakoida. Seuraavana aamuna oli vielä jatkettava mutta sunnuntai iltana kaikki oli taas kunnossa. Oli vaan hauska huomata, miten pieni oksa voi saada aikaan minuun sen puhdin, jota olen pitkään yrittänyt itseeni saada kaikilla mahdollisilla tavoilla.

 

 




tiistai 21. kesäkuuta 2016

3 päivää aurinkoisessa Puolassa


Kesän alkuun varasin matkan Gdanskiin , hetken mielijohteestä. Selailin netissä lentoja ja silmiini osui lento Gdanskiin 9.90e per suunta. Halvalla siis reissuun lähdettiin naapurin kanssa. Hotelliksi valitsimme Dom Myzyka, musiikki akatemian naapurissa.


Lento sujui hyvin ja kone oli siisti. Näppärästi päästiin paikallisella bussilla keskustaan. Kaupunki on todella kaunis ja viihtyisä. Kävellen kaupungissa pärjäsi oikein hyvin. Ruuat ja juomat olivat todella hyviä ja halpoja.  Ainoa kurjapuoli siellä on kerjääjät, joilla on pieniä sylivauvoja mukanaan.





Kävimme yhtenä päivänä Sopotissa. Menimme aamulla vesibussin kyydissä sinne. Matka tosin pääasiassa kulki valtavan telakka-alueen läpi, joten ei niin kauhean tunnelmallinen matka. Sai kyllä hyvän kuvan sataman laajuudesta. Vesibussi saapui Sopotin kuuluisan laiturin kylkeen. Nautimme laiturilla lounaat ja tietysti myös kylmät juomat. Tunnelma oli kuin Ranskan rivieralla. Aurinko paistoi ja lämpöä oli varmaan lähemmäs 30 astetta. Meille kävi myös tuuri päädyimme laiturille samaan aikaan Hollannnin jalkapallomaajoukkueen kanssa. Kannattajia olimme nähneet jo Gdanskissa. Meille selvisi, että siellä pelattiin illalla Puola- Hollanti ottelu, myös Puolan kannattajia oli paljon liikenteessä. Sai sen kuvan, että Puolassa jalkapallo on suuressa suosiossa. Kaupassakin kaikki oli jalkapallo aiheista, johtunee varmaan osaksi silloin lähestyvistä EM kilpailuista. Kävimme myös kahlailemassa rannalla, kun harmiksemme emme ottaneet uikkareita mukaan. Uskomattoman ihana paikka tuo Sopot. Ensi kerralla voisi osan lomaa viettää täällä. Sieltä palasimme junalla takaisin ja matkalla jäimme pois Galleria  ostoskeskuksen luona. Se oli iso ja hieno. Paljon eri liikkeitä.









Taisimme osua oikeaan luokkaretki aikaan. Koululuokkia oli liikkeellä aivan käsittämätön määrä. Tuntui, kun kaikki koulut olisivat tulleet tänne. Koululaisten riemua oli hauska seurata.























Reissun ihanin anti oli joka iltainen musiikkiopiskelijoiden konsertti holvikaaren alla. Olisin voinut  kuunnella sitä päivät pitkät. Aivan ihana. Musiikista saimme nauttia, myös aina palatessamme hotellille, kun musiikki akatemia harjoitteli ikkunat auki.


Tänne palaan vielä uudestaan, toivottavasti jo kesän lopulla.


































tiistai 10. toukokuuta 2016

Puutarhassa


Olen taas niin innostunut puutarhassa touhuamaan. En malttaisi millään odottaa, että kasvit nousisivat pintaan ja kasvaisivat. Tämän vuoden missio on nimetä kaikki kasvit. Ajattelin maalata kiviin niiden nimet. Joka kevät on sama ongelma, en muista mitä olen mihinkin istuttanut. Osasta puutarhaa olen piirtänyt kartan, johon olen kasveja merkinnyt. Yksi ystäväni on luvannut auttaa  nimeämishommassa, sillä kasvien tunnistus ei ole vahvinta osamisalaa. Melkein kaikki kasvit ovat tulleet  ystäviltä tai sitten olen napsinut alkuja jostain, kun olen nähnyt nätin kasvin. Puutarha onkin hyvin erilaisen  näköinen. Ei löydy nurmikkoa, eikä Tuijia. Se muodostuu tarjonnan mukaan ja muokkautuu hetken mielijohteesta. Eilenkin sain soiton sukulaiseltani, että olisi Astereita tarjolla . Ei muuta, kun kyhäämään niille sopivaa istutuspaikkaa. Välillä kyllä kieltämättä tuntuu, että tämä metsäpuutarha on vähän liiankin erikoinen. Ainakin muu perhe toivoisi perinteisempää pihaa.










torstai 7. huhtikuuta 2016

Tunnelmia puutarhamessuilta Turusta

Lauantai oli kuin luotu käyntiin puutarhamesuilla. Aurinko paistoi ihanasti, kun ajoimme naapurin rouvan kanssa kohti Turkua. Messujen parasta oli ehdottomasti yleiset istutusalueet. Ne olivat aivan uskomattoman kauniita ja juuri mun makuuni tehtyjä. Pitääpä tässä vielä nostaa esille vanha naapurini Niina Autti kukkakauppa BRONCOSTA, joka oli yhdessä  työkaverinsa kanssa nämä ihanat alueet sinne suunnitelleet. Aihekin oli tänä vuonna lähellä ajatusmaailmaani vanhasta uutta.






















Messujen jälkeen kurvasimme vielä Viherlassilan puutarhapäivien kautta. Ihmisiä oli paljon sielläkin liikenteesssä. Kärhöt olivat tarjouksessa, joten päätimme ostaa niitä, vaikken ole saanut niitä kunnolla kasvamaan. Siinä niitä pyöritellessämme tuli ihana rouva meidän kanssa juttelemaan ja kertoilemaan omista kärhöistään. Hänellä on niitä vaikka kuinka paljon mökillään. Ne siementävät runsaasti ja hän joutuu niitä jatkuvasti kitkemään. Hän kokeneena  antoi meille hyvän vinkin. Metsäpuutarhaan kannattaa hankkia kiinan-, alppi- ja lumi kärhöjä, koska ne viihtyvät siellä hyvin. Jätimme siis nämä "jalo" kärhöt hankkimatta ja odotamme, että meille sopivampia taimia tulisi myyntiin. Loppupäivä kuluikin sitten omassa puutarhassa touhut ja kesästä unelmoida.  Oli tosi kiva päivä ja seuraavaksi ensi viikonloppuna olisi suuntana Helsinki...